facebook instagram
30.10.2020 • Tunturikerho Kavtsi ry

Viikonloppuretki Leivonmäen kansallispuistoon

30.10.2020 - 1.11.2020

Myöhäissyksyn taitteessa on hyvä lähteä ulos ja telttaretkelle, keleistä riippumatta! Luonto on jo hiljentynyt ja illat pitkät, rauhaa on siis luvassa. Tänä syksynä kohteenamme on ehkä harvemmin pk-seudulta vierailtu Leivonmäen kansallispuisto jonka metsäisistä harju- ja järvimaisemista pääsemme nauttimaan tällä leppoisaksi tarkoitetulla rinkkaretkellä. Erityisinä nähtävyyksinä matkalla ovat pitkälle Rutajärveen pistävä Joutsniemi, Rutapohjan kanava sekä Haapasuo.

Kokoonnumme perjantai-iltana Lintuniemen telttailualueella, jonka ympäristössä vietämme ensimmäisen yön. Paikalle tullaan omatoimisesti pitkin iltaa, autot noin puolentoista kilometrin päässä olevalle Selänpohjan pysäköintipaikalle jättäen.

Lauantain aikana kuljemme kansallispuiston pohjoisosassa. Suuntaamme aluksi Joutsniemen kärkeen jossa käytyämme jatkamme kohti Rutapohjan kanavaa pääasiaa tietä mutta välillä omilla poluillakin kulkien, poiketen matkalla katsomaan uudelleen järvimaisemia Syyssaaresta. Lauantain loppuosuus alkaa pienellä koukkauksella Rutajoen rantaan jonka jälkeen kuljemme pääasiassa pikkutietä pitkin kohti yöpaikkaamme Soimalammen laavun ympäristöä. Matkaa kertyy parisenkymmentä kilometriä josta noin puolet tiepohjalla. Päivän reittiin kuuluu myös omia polkuja noin 3,5-4 km verran - nämä osuudet voivat olla varsin hankalakulkuisiakin. Loput matkasta ovat merkittyä polkureittiä.

Sunnuntaina kuljemme ensin noin kolmen kilometrin matkan takaisin autoille merkatulla polkureitillä, ja ajamme puiston eteläosaan Hiekkaniemeen. Sieltä kuljemme merkattua polkureittiä Harjujärvelle ja Haapasuon laidassa olevalle lintutornille. Tämän osuuden pituus on noin 10 kilometriä, jota keventää mahdollisuus jättää raskaammat kantamukset autoille.

Suunnitellulle reitille kertyy mittaa yhteensä noin 35 kilometriä. Korkeuserot ovat vähäisiä mutta harjuosuuksilla on lyhyitä jyrkkiä nousuja ja laskuja. Muutoin kulkualusta on vaihtelevaa umpimetsästä polkuihin ja tienpohjiin. Ota jalkineiksi tukevat ja vedenpitävät kengät jalkaan. Majoittuminen omassa teltassa tai vastaavassa majoitteessa. Varaudu kulkemaan osa matkasta sekä majoittumaan otsalampun valossa.

Mainitse ilmoittautumisen yhteydessä tarvitsetko kyytiä tai voitko tarjota kyydin jollekin toiselle. Alueen telttailualueet ovat varsin pieniä joten ryhmämme koko pitää rajata korkeintaan kymmeneen osallistujaan. Ilmoittautuneille lähetetään vähän ennen retkeä tarkempia ohjeita. Alueesta löytyy lisätietoja osoitteesta https://www.luontoon.fi/leivonmaki .

Lisätiedot ja ilmoittautumiset su 25.10.2020 mennessä: Mika Kiiski (kiiski.mika@gmail.com , 050 381 3894).