facebook instagram
10.05.2024 • Kumpe

Kumpen jäsentiedote 2/2024

Tervehdys kumpelaisille!

Vuosi on sujunut tähän saakka hyvin ja jopa lisää toimintaa on jo ollut, kuten ISLOn ohjaamat Joensuun ”sennaritapahtumat” Laulurinteellä ja Areenan tiloissa. Kumpe toimii entiseen tapaan avoimesti niin, että pyydettäessä osallistutaan sellaisiinkin toimintoihin, joihin ei ole varauduttu toimintasuunnitelmassa. Vapaaehtoisia on aina löytynyt, mikä onkin hyvän toiminnan edellytys.

Erämessut on suuri tapahtuma, jossa talkoolaisia tarvitaan jo rakennuspäivänä torstai-iltana, jolloin pystytämme mm. katokset ja teltat. Muina päivinä tarvitsemme talkoolaisia mahdollisimman paljon, jotta esim. myyntitehtävissä voidaan vuorotella ja letunpaistajatkin saavat vuorottelijoita. Toivon siis paljon talkoolaisten ilmoittautumisia mahdollisimman pian suoraan minulle ja samalla toivomus, mihin tehtävään haluat. Vuorottelusta oli puhetta jo kevätkokouksessa, jossa jäseniä oli mukavasti paikalla, koska silloin eri asioihin saadaan monipuoliset näkemykset.
Kevätkokouksessa oli puhetta muistakin käytännön asioista ja tulevasta toiminnasta, mm. Kumpen 40-vuotisjuhlasta ensi vuonna ja siihen liittyvästä Viron luonnon erikoiskohteisiin keskittyvästä viikon kiertomatkasta. Syyskokouksessa siitä päätetään.

Jouko Koivu

TOUKOKUU

Pe 17.- Su 19.5 Retki Patvinsuolle. Matkat Joensuusta kimppakyydillä. Perillä päiväretkiä eri luontopoluilla. Majoitus teltassa. jollakin tulipaikalla. Omat ruoat ja varusteet. Pikaiset Ilmoittautumiset ke 15.5. mennessä Onni Voutilaiselle onskiv@gmail.com tai 050 365 6138.
La 25.5. Iltayön kävelyretki Utranharjun maastossa. Lähtö klo 20.00 Lehmon urheilukentän P-paikalta, matka 7-8 km. Tiedustelut: Jouko Koivu p. 0451124712, jouko.koivu@kotinet.com.

KESÄKUU

La 8- Su 9.6 Kerhotapaaminen Lapinlahdella Näätähiekan leirikeskuksella. Tsietsa järjestää. Leirikeskuksessa majoitustilaa 20 hengelle. Retkeilyä Haatainniemessä ja Huhkajankierroksella, reittien pituus n. 10 km. Majoitus ja ruoat yht. 30€. Ilm. 27.5. mennessä: Päivi Korolainen, paivi.korolainen@gmail.com, puh. 044 0273708. Katso ilmoitus Tunturilatu lehti 1/2024.

Pe 14.-Su 16.6. Karjalan Erämessut Kontiolahden ampumahiihtostadionilla. Ohjelmaa on koko perheelle, runsaasti näytteilleasettajia ja mukavaa yhdessäoloa. Tervetuloa Kumpen talkoolaisiin mukaan tarjoamaan lapsille ohjelmaa ja valmistamaan myytäväksi mm. lettuja, nuotiokahvia, mehua. Ilmoittaudu talkoisiin Jouko Koivulle.0451124712 tai jouko.koivu@kotinet.com.

La 29.6. la Polkupyöräretki Iiksenvaaran Karhunmäen laavulle ja sieltä Joensuuhun. Lähtö klo 9 Karsikon K-kauppa Pohjanneidon pihalta. Mukaan eväät ja juoma. Matka yhteensä noin 20 km. Reitti on turvallinen ja pyörätie lähes koko matkan.
Ilmoittautuminen: Pirjo Penttinen, p.0400843808, piirjopen1@gmail.com

25.-27.6.2024 Vunukkaleiri Säynelammen leirikeskus, Syvälahdentie 7, Sotkuma.
Ilmoittautuminen: Raili Martikainen, raili.martikainen@outlook.com, p.0504351545

HEINÄKUU, ELOKUU

Su18.8.2024 Polkuretki Juukaharjulle (14 km). Harjumaisemaa, soita, järviä, vanhaa metsää kelopuineen, vaaleaa poronjäkälää. Harju kuuluu Iso-Karhun luonnonsuojelualueeseen. Polulla jonkin verran korkeuseroja. Perillä 7 km:n päässä evästellään tulen loimussa kuunnellen veden solinaa. Kokopäiväretki kimppakyydein. Lähtö Joensuusta klo 8. Ilmoittautuminen: Ke14.8 mennessä Pirjo Kukkonen, kukkonen.pirjo@gmail.com tai p.041 4304430.

La 24- Su25.8. Itä-Suomen latualueen kesäretki Patvinsuon kansallispuistoon.
Ilmoittautuminen: Onni Voutilainen, onskiv@gmail.com, p. 0503656138

To 29.8.-Ke 4.9. Vaellus Karhunkierroksella Kuusamossa. HUOM! Toteutuu, jos vetäjä löytyy.

HUOM! LOKAKUUSSA mm. Su 6- Su13.10. Römppäretki Susi-Talakselle Inariin. Kimppakyydeillä matkat, perillä päiväretkiä. Ilmoittautuminen: Onni Voutilainen, onskiv@gmail.com, p. 0503656138

Huom! Tiedote, 3/2024 tulee elokuussa

ENNAKKOTIETOA VUODESTA 2025

Tulossa kevättalvella 2025

Suunnittelemme Tunturikerho Kumpen, Joensuun Ladun sekä Karjalan Retkeilijöiden kanssa yhteistä hiihtoviikkoa Lapin lumille, maaliskuussa -25, alustava ajankohta vk 13.
Kohteina voisi olla Muonion ladut: Särkijärvi, Keimiötunturi sekä Kilpisjärvi. Jos kiinnostusta riittää, niin Muonion ja Kilpisjärven matkan voisi yhdistää. Jotta kyseistä retkeä voimme alkaa suunnitella, niin haluamme tietää saammeko riittävästi lähtijöitä.

Alustava hinta-arvio Muonioon olisi n. 300-350€/hlö ja Kilpisjärvelle 600-650€/hlö.(sis. aamiaisen). Syksyllä tiedämme ja tiedotamme asiasta lisää.

Mikäli olet kiinnostunut Kilpisjärven tai Muonion hiihtoviikosta, niin kerrothan siitä sähköpostilla osoitteeseen: maija.kakriainen@gmail.com

Tulossa kesäkuussa 2025

Suunnittelemme Viron kansallispuistoihin, luonnonpuistoihin ja muihin mielenkiintoisiin paikkoihin retkeä ajalle 7.6.- 13.6.2025

  1. Retkipäivä - Lauantai 7.06.2025. Aamusta Joensuu – Helsinki (bussi tai juna),
    laiva Helsinki -Tallinna. Yöksi lähelle seuraavan päivän kohdetta
  2. Retkipäivä - Sunnuntai 8.06.2025, Päiväretki Soomaan kansallispuistoon
  1. Retkipäivä - Maanantai 9.06.2025 Alam- Pedjan luonnonsuojelualue ja Kirnan retkeilyreitti (6,8 km)
  2. Retkipäivä- Tiistai 10.06.2025 Peipsijärvi, rantamia, hiekkatörmiä,Vanhauskovaisten kylä ...
  3. Retkipäivä - Keskiviikko 11.06.2025 Peipsijärvi, Alutagusen kansallispuisto
  4. Torstai 12.06.2025 Narva ja ranta, Ontikan törmäranta.
  5. Retkipäivä - Perjantai 13.06.2025 Lahemaan kansallispuisto, Jägalajoen putous
  6. Retkipäivä - Lauantai 14.06.2025, paluu Tallinna- Helsinki – Joensuu

Yöpymiset ovat maaseudun kohteissa 2- 4 hengen huoneissa. Majoituskohteissa on aamupala ja iltaruoka eri maksusta. Kokonaiskustannukset noin 700- 750 euroa
Lisää tietoa Viron retkestä tulee Erämessuilla ja elokuussa pidämme Viron matkan tiedotustilaisuuden 7.8.2025 klo 17 Torikievarissa. Tervetuloa kiinnostuneet!

Tulossa syyskuussa 2025, vk 38, kerhoviikko Susikyrössä