facebook instagram

Saunalenkki

Päätimme tehdä saunalenkin kesällä 2019 ja kylpeä sitten hiet pois Harisen saunassa. Olimme kuulleet, että paikallinen kyläyhdistys on pystyttänyt uuden laavun Hitonmäelle, lähelle Hitonhautaa. Alku sujuikin hyvin, olihan vanhaa polkua edessä. Sitten alkoi vaikeudet, tuonne vai tuonneko ? Menimme kaatuneiden puiden alitse ja ylitse. Polusta ei ollut tietoakaan. Kuljimme suuntavaiston mukaan rinnettä ylös metsäkoneen jättämää uraa pitkin. Välillä vaatteet ja tavarat tarttuivat oksiin. Avustimme toisiamme ojien ylityksissä, ettei kukan olisi uponnut ja juuttunut. Aina piti katsoa, että varusteet kulki mukana eikä kukaan joutunut pulaan. Kenkien puuttumisen olisi kyllä huomannut... Viimein pääsimme perille uudelle "Sylvi-laavulle" ja huokasimme helpotuksesta. Maisema avautui upeasti. Pieni huilihetki retkieväitä syöden tuntui voitolta, vaikka tiedossa oli sama matka alamäkeen. Saunan lauteilla reissun muistelu jo meni nauruksi, eikä ketään kaduttanut mukanaolo. Tulipahan käytyä laavun ensimmäsinä vieraina. Myöhemmin syksyllä polku on raivattu, tasattu ja viitoitettu yhtä hyväksi kuin Kaivopuiston rantatie. Nyt kelpaa tallustaa.....mutta, saako enää samaa hikeä pintaan ? Saako enää samaa kokemusta ? .... Ei saa ! Kuvat kertokoon sen mitä jäi kertomatta.