Geatkin porukkaa oli vuonna 2018 kevättalvella Porojärven maisemissa ns. Kekkosen kämpällä nauttimassa maisemista ja historiallisista tunnelmista. Vietimme viikon pilkkien, hiihdellen ja osa jopa tuulen avulla maastossa edeten. Osa joukosta käväisi myös Haltin huipulla. Metsähallitukselta saimme ajoluvat siirtymiseen kelkoilla rekineen Kilpisjärveltä porojärvelle, sekä lähijärville pilkille. Nuorin osallistuja oli n. puolitoistavuotias Fanni ja muut sitten vanhempia1900 luvulla syntyneitä. Menomatkalla olimme yötä Susikyrössä ja samoin paluumatkalla. Punalihaista rautua tuli Toskaljärvestä sen verta, ettei ihan turhaan tehty reikiä metriseen järven jäähän. Porojärven saunan kiukaan käyttökielto ennen retkeä aiheutti muutamia puhelinsoittoja metsähallituksen huollon suuntaan ja lopulta tilanne ratkesi meidän kannalta hyvin, pääsimme saunomaan viikon aikana mukavissa löylyissä. Meidän porukan etujoukot hitsasivat puhkipalaneen saunan kiukaan kuntoon ja kävivät sen viemässä paikalleen päivää ennen kun muu porukka pääsi perille.