facebook instagram

Tervetuloa Owlaan, liity jäseneksi

Oulun Seudun Lapinkävijät ry (OSL) perustettiin Oulussa 1984. Suomen Matkailuliiton toiminnan loputtua 1990-luvun lopussa Oulun Seudun Lapinkävijät jatkoi toimintaansa omillaan ilman isäntäjärjestöä. Kunnes Oulun Seudun Lapinkävijöiden tilalle perustettiin Tunturilatuun kuuluva tunturikerho Lapinkävijät Owla 16.12.2006 Oulussa Ravintola Rauhalassa 16 läsnäolijan toimesta. Lapinkävijät Owlan ensimmäinen puheenjohtaja oli Hannu Yrjänäinen. Tunturilatu on Suomen Ladun alainen järjestö. Se on luonnossa liikkuvien ja retkeilyä harrastavien yhdistys, jonka toimialueena on koko Suomi. Paikallistoiminnasta vastaavat Tunturiladun tunturikerhot.

Lapinkävijät Owla rekisteröityi 17.2.2020 uutena yhdistyksenä nimellä Lapinkävijät Owla ry.

Yhdistyksen toiminnan järjestämiseksi on hyvä olla rekisteröitynyt yhdistys seuraavista syistä:

  • Verottaja voi kohdella ei rekisteröityä yhdistystä eri tavalla kuin rekisteröityä yhdistystä.
  • Rekisteröityneen yhdistyksen hallituksen jäsenet eivät ole henkilökohtaisessa vastuussa yhdistyksen toiminnasta.
  • Rekisteröity yhdistys on virallinen yhdistys, joka voi hakea rahoitusta projektia varten ja saada avustuksia Oulun kaupungilta, valtiolta sekä muilta mahdollisilta tahoilta.
  • Yhdistys voi saada luvan kerätä rahaa.
  • Ulkopuoliset ihmiset luottavat enemmän rekisteröityihin yhdistyksiin, ja useammat ihmiset liittyvät mieluummin rekisteröidyn yhdistyksen jäseneksi.
  • Rekisteröidyn yhdistyksen on helpompi tehdä sopimuksia sekä yhteistyötä muiden yhdistysten ja viranomaisen kanssa

Maksamalla vuonna 2025 Suomen Ladun sähköisesti tai kirjallisesti lähettämän Lapinkävijät Owla ry jäsenmaksun liityt Lapinkävijät Owlan jäsenenä rekisteröityneeseen yhdistykseemme. Jäsenenä sinulla on mahdollista Suomen Ladun itsepalvelusivustolla hallinnoida jäsenrekisterissä olevia tietojasi. Vuonna 2025 järjestämme päivän tai useamman kestäviä lähiretkiä, vaelluksia kesällä, talvella ja syksyllä, jäsenille kevät- ja syyskerhoviikon Susikyrössä ja Susi-Kiisalla. Hiihtovaelluksen järjestämme Kilpisjärveltä Keinovuopion kautta STF Pältsan ja DNT Gapon tuville palaten takaisin Kilpisjärvelle. Kilpisjärvellä on mahdollista osallistua Hellehiihtoon ja vierailla 27.4. kolmen valtakunnan pyykillä kansallisessa veteraanijuhlassa. Lapin sodan päättymisestä tulee tuolloin 80 vuotta. Alkukesän vaellus kesäkuussa suuntautuu Ivalojoen kultamaille ja Hammastunturin erämaa-alueelle. Kesävaellus suuntautuu Lemmenjoen kansallispuistoon. Vuoden päätämme römppävaelluksella Kilpisjärvellä. Ennen joulua hiihtolumikenkäilemme jossain Oulussa. Kerhoiltoja järjestämme kevätkaudella kolme sisältäen maaliskuussa kevätvuosikokouksen. Ensimmäisen kerhoiltamme pidämme 15.1. klo 18.30 jolloin Elisa Tervonen kertoo Martimoaavasta Martimoaapa.com perustuen. Helmikuun kerhoilta on 12.2. klo 18.30 Jouni Laaksonen kertoo uusimmasta kirjastaan Kainuun ja Koillismaan retkeilyopas. Maaliskuun kerhoilta on 12.3. klo 18.30 jolloin tutustumme Haltin vaellukseen 1930-luvulla Kaarina Karin säätiön DVD perustuen. Katsomme myös tämän päivän Haltin vaelluksen YouTubesta. Kerhoillan päätteeksi pidämme kevätvuosikokouksen. Syyskaudella marraskuussa 12.11. klo 18.30 järjestämme kerhoillan, jolloin katselemme vuoden kuvia ja pidämme syysvuosikokouksen. Kaikki kerhoillat pidämme Höyhtyän Välkkeen asukastuvalla, Lintulammen asukasyhdistys, Latokartanontie 1.

Sana Owla tarkoittaa tulvavettä. Se oli Oulujoen suiston kauppapaikan nimi 1300-luvulla. Kerhon toiminnan painopisteenä on vaellus- ja retkeilytoiminta, erätaitojen opastaminen sekä luonnon kunnioittaminen. Tämän kaiken pitävät sisällään Tunturisusiaatteemme . Arvostamme saamelaisuutta ja Kilpisjärven koulu (Gilbbesjávrri skuvla) on kummikoulumme. Uusi Kilpisjärven monitoimitalo otettiin käyttöön syyskuun 2017 alussa. Monitoimitalossa toimii koulun lisäksi myös päiväkoti. Owla tukee koulun retkirahastoa ja järjestää yhteistapaamisia koulun kanssa Kilpisjärvellä käydessään. Kilpisjärven koulun oppilaat ovat kirjoittaneet matkakertomuksia retkistään Tunturilatulehteen.

Lapinkävijät Owlan toimintaan voit lähteä mukaan koska tahansa. Ota yhteyttä hallituksemme jäseniin, heiltä saat tarkempia tietoja toiminnastamme. Näiltä sivuilta löydät vuoden 2025 toiminnastamme kertovan tiedotteen.

Owlan kankainen hihamerkki reppuunkin, ei liimapintaa (kuvassa alhaalla repussa) on myytävissä hintaan 3€. Kysy hihamerkkiä Hannu Liljamolta, 044-3223646, hannu.liljamo(at)gmail.com. Hihamerkkiä on myytävissä myös kerhoilloissamme.

Jäsenmaksumme vuonna 2025

- I-jäsenmaksu (henkilöjäsen) 46,50 €

- perhejäsenmaksu 79 € (kaikki samaan ruokakuntaan kuuluvat perheenjäsenet iästä riippumatta, jäsenmaksu sisältää Owlan jäsenmaksun kahdesta henkilöstä)

- rinnakkaisjäsenmaksu 38,50 € (jos olet jonkun Suomen Ladun yhdistyksen I-jäsen tai perhejäsen)

- nuorisojäsen alle 20 v. ja opiskelijäsenyys alle 20 v. 27,50 €

Jäsenmaksut sisältävät Suomen Ladun jäsenmaksun.

Halutessasi voit liittyä tunturikerhoomme klikkaamalla oheista linkkiä Lapinkävijät Owla ry.

Owlan jäsenet saavat Tunturiladun ja Suomen Ladun jäsenedut.

Tunturiladun jäsenedut:

- Tunturilatu-lehti neljä kertaa vuodessa

- Käyttöoikeus Lapissa oleviin kolmeen kämppään (yhden vuoden jäsenyyden jälkeen voit ostaa avaimen kämppiin)

- Retki-lehti tarjoaa kestotilaus 10% alennuksella koodilla "TL70" kuusi numeroa 45 €

Suomen Ladun jäsenedut:

- Latu&Polku-lehti neljä kertaa vuodessa

- Alennuksia jäsenkortilla: mm. Den Norske Turisföreningen, Hostelling International, Karttakeskus ja Partioaitta 10% ovh:sta

- Suomen Ladun tarjoamat alennukset ja palvelut Suomen Ladun sivuilta https://www.suomenlatu.fi/jasenpalvelut/jasenedut.html

- Tapaturma- ja vastuuvakuutus Suomessa tehtävillä retkillä.

Tervetuloa toimintaamme mukaan.

Hannu LIljamo, Tunturisusi 1641

Hihamerkkimme vaikka reppuunkin. Kuva Aino Arvola.