3.5.2022
Kittilän tunturikerho Njallan neljän hengen (Susanna, Kati, Jaana ja Mikko) hiihtovaellus käsivarren erämaassa 25.4. – 1.5.2022 alkoi kohtalaisen tuulisessa, pilvisessä säässä aloittaessamme hiihdon kohti Terbmisjärveä. Askelten asettuessa yhteiseen hiihtorytmiin, etenimme odottavin tunnelmin tuttuihin (mukana aivan ensikertalainenkin) hiihtovaelluksen sykähdyttäviin tuntemuksiin. Valinta olla pari yötä Terbmiksellä, antoi mahdollisuuden upeaan hiihtopäivään, sekä iltalenkeille aurinkoisessa säässä lähimaastoissa. Kolmantena päivänä Salmikurun upeiden seinämien piirittämänä, matelimme lumilippoja tarkkaillen ja kivikkoja väistellen kohti kurun perää, valmistautuen kovaankin nousuyritykseen ahkioiden kanssa edellisen päivän tutustumislenkin tietoisuudessa. Piekana pariskunta kaarteli ja äänteli ylväästi jylhän kallion kielekkeellä.
Kuonjarjohkassa tuttu tuuli tervehti ja keräsi porukkaa viihtyisään isoon autiotupaan. Onneksi ennusteet ei pitänyt paikkaansa seuraavaan päivään jatkuvasta myrskystä, (Kuonjarin ylälavitsalta pääsi nettiin) vaan aamu alkoi upealla auringon paisteella.
Neljäntenä päivänä etenimme jälleen mainiossa myötäsivutuulessa, suksien leikatessa tuoretta lumenpintaa, niin että lumikikkareet sokeripalan lailla pyörähtelivät valkealle hangelle, kohti Meekonlaakson autiotupaa ja päätimme asettautua siihen. ”Naiset kaivolla” (Meekonjärvestä vettä) reissun jälkeen, tupaa lähestyi väsynyt seurue. Mikko oli juuri saanut sopivasti teltan pystyyn, kun päätimme antaakin tilaa tulijoille ja jatkaa matkaa upeassa aurinkoisessa takatuulessa Jogasjärvelle. Tuuli yltyi aikamoiseksi ja keskustelutaitoja tarvittiin, kun neljä nuorta miestä oli juuri myös saapunut alueen pienimpään tupaan, johon just kolme mahtuu nukkumaan. Miehet tarjoutuivat illalla jatkamaan matkaansa omilla teltoilla ja me kolme (Mikko teltassa) mahduimme sopivasti ”maahistupaan” avotakan äärelle.
Viides päivä aukeni taas kirkkaana, kun suuntasimme kulkumme kohti Saivaaraa. Ahkiot jätimme alemmas ja kapusimme sauvojen kera kapeaa harjannetta kohti huippua. Sää oli taas aivan upea ja saimme ihastella avaraa maisemaan aivan silmänkantamattomiin. Tänään meillä oli edessä toinen varaustuvassa olevasta yöstä Meekonjärvellä, johon suuntasimme, josta osa kävi iltahiihdolla vielä Pitsuskönkäällä saakka. Meekonpahdan laidassa istuinkamerani kanssa, kuvasin ja kuuntelin upeaa lapin luontoa, piekanan, maakotkan, korpin, pulmusten ja jonkun jalohaukankeväistä kirkunaa ja taidokkaita lentonäytöksiä. Sain myös vinkin retkeilijältä, että kilometrin päässä sulassa on koskikara. Pyyhe reppuun, kamera pykälään ja saappaankärjet kestohangilla kohti sulaa tunturipuroa. Kohta sainkin nauttia taitavasta uiskentelijasta ja samalla sain itselleni retken ainoan shampoopesun.
Taas oli edessä tuttu aurinkoinen aamu, jossa tuuli juoksutti irtolunta tunturinrinnettä ylös ja sai pulmusten valkeankirjavat höyhenpuvut kieppumaan tuulessa. Nousujohteinen matkamuutamien kinkamien yli Kuonjarjohkaan sujui karvapohjaisten suksien ansiosta vallan jouhevasti. Tuulikin tyyntyi mitä lähemmäs tupaa tultiin ja eväshetki ahkiot selkänojana pysäytti ajantajun täydellisesti nauttimaan lämmittävästä tyvenestä auringonpaisteesta. Viimeinen ilta oli aivan uskomattoman hienoja useampi sai Kuonjarvaaran korkeuksissa sykähdyttäviä hetkiä seuratessa kiiruna pariskuntaa ja pulmusia.
Viimeisenä aamuna (ainoa aikataulutettu) lähdimme heti aamutoimien jälkeen laskuvoittoiselle kotimatkalle kohti Saarijärveä ja Kilpisjärveä. Ensikertalaisenkin mielestä reissu oli sanoinkuvaamattoman upea ja onnistunut. Norjan ja Ruotsinkin tunturit loistivat kilpaa auringon kanssa taivaanrannassa, kun laskeskelimme Saanan jylhää profiilia ihaillen maalikyliin ja runsaalle lounaalle.
Tunnelmia kokosi reissusta,
Susanna Hiltunen Kittilä
Tunturilatu
