Tsietsan hiihtovaellus Paistuntureille 28.3.-3.4.2026
Osa 1 - Suunnittelua
Yksinvaeltaja houkuteltiin joskus viime syksynä vetäjäksi Tunturikerho Tsietsan kevään 2026 pohjoisen hiihtovaellukselle. Näinpä sitten jo loppuvuoden kaamosaikaan huomasin kokoavani turvallisuussuunnitelmaa, suunnittelevani lähtö- ja päätepistettä sekä yleensäkin reittiä ja reittivaihtoehtoja, palaveri ym. majoitus- ja varusteasioita puhumattakaan. Kuuntelin syyskokouksessa retkestä kiinnostuneiden vaellustoiveita ja näinpä kohteeksi sitten muotoutui Paistunturin pohjoisosa Utsjoella.
Kävin joulukuun alkupuolella tekemässä Tenojoki varressa lähtöpaikkatiedustelua. Optimaalisin, loivapiirteinen reitti Paistunturin ylänköalueelle löytyi Lomatärpin kohdalta. Lomatärpistä löytyi myös vallan mainio majoitus. Aivan kävelymatkan päästä naapuriyrityksestä puolestaan aamupala ja päivällispaikka.
Vaelluksen vaativuusluokitus oli kolme, koska etenkin kolmen ensimmäisen päivän etapit täysillä ahkioilla oli pitkähköt ja tavoite oli yöpyä tällä vaelluksella pelkästään teltoissa. Reitti kulki kuitenkin kolmen autiotuvan kautta, joten optio (ja turvallisuustekijät huomioiden) oli mahdollisuus tarvittaessa tukeutua tupien palveluihin.
Osa 2 - Tästä se lähtee
Lähtöpäivän aamupäivänä neljä tsietsalaista ja yksi Mikkelin Ladun jäsen odottelivat minua Lomatärpin pihassa. Kokeneita vaeltajia kaikki. Täytyy tunnustaa, että matkalla kotoa Ivalosta Utsjoelle ehdin hetken miettiä, kuinkahan minut - uusi, outo kasvo otetaan vastaan ja vieläpä oppaan roolissa. Eipä siinä. Siitä täytyi lähteä ottamaan selvää ja pohdin asian selvinnevän reissun loppuun mennessä.
Nousuvoittoisen päivän vuoksi varustauduimme matkaan pitkillä pitokarvoilla. Ensimmäiset nousukilometrit suksi luisti ja piti hyvin aurinkoisen rapsakassa muutaman asteen pakkaskelissä. Rapinallamme säikytimme tunturikoivikkoalueella riekot lentoon. Säätelimme sopivaa retkivauhtia ja tauotimme. Ylänköalueelle päästyämme kylmä viima voimistui, eikä tauot voineet olla kovin pitkiä. Nesteyttää ja napostella piti kuitenkin muistaa.
Hetki ennen lounastaukoamme kohtasimme pari poromiestä sekä kahden bokserin kanssa hiihtävän miehen. Nämä suosittelivat meille alkuperäisestä suunnitelmasta poikkeavaa reittiä Kuoppilasjärvelle. Reitti kuulosti ja myös näytti kartalta katsoen kokeilemisen arvoiselta, joten päätimme uskoa paikallisten suositusta.
Iltapäivällä keli alkoi pilvistymään ja tuuli voimistumaan. Pitkän hiihtopäivän jälkeen saavuimme Kuoppilasjärven eteläpään tienoille suojaisaan leiripaikkaan. Juuri kun olimme leiriytymässäalkoi lumituisku. Ryhmä sai siis heti ensimmäisenä iltana kokea teltan pystytyksen haasteet kunnon talvikelissä. Ei siis aivan helpoimmat olosuhteet heti kättelyssä.
Osa 3 - Kohti avotuntureita
Toinen vaelluspäivä valkeni aurinkoisen kauniina. Teltat olivat yön jäljiltä lumikuorrutteiset.
Leiristä suunta kohti Madjokea, jossa tarvittaessa olisi mahdollista huoltaa/yöpyä autiotuvassa.
Maisemat avartuivat. Hiihdimme pitkää loivaa nousua Erttetjuovvan päälle ja nautimme sen päällä piiiiiitkästä tasaisesta alueesta näköaloineen. Hanki "kantoi", mutta viime päivien lumisateiden vuoksi suksi kuitenkin upposi ehkä sen viisi senttiä tuoden ainakin ensimmäisenä hiihtävälle pientä lisärasitusta. Sitkeästi vuorovedolla suuntasimme kuitenkin eteenpäin.
Carsejohkan ylitykseen varauduimme jo hyvissä ajoin. Joki oli (vielä) enimmäkseen jään ja lumen peitossa, mutta myös isoja ”vesisilmiä” joesta löytyi. Keli lämpeni ja alkoi aiheuttamaan osalle hiihtäjistä lumen pakkautumista suksenpohjaan. Edes anti-ice ei tuntunut auttavan.
Pitkän hiihtopäivän loppupuolella laskettelimme kohti Madjokeaja sen varrella olevaa autiotupaa. Osa totesi haluavansa hyödyntää autiotuvan vieraanvaraisuutta ja osa pystytti ”yksiönsä” Madjoenrantatöyräälle hienojen näköalojen äärelle. Madjoki olikin mainio talvileiripaikka, sillä tuvan kohdalta löytyi joesta parikin hyvää vedenottopaikkaa.
Hienon hiihtopäivän kruunasi inasen iltaa kohden kiristyvä pakkanen ja pastellin sävyinen taivaanranta.
Olin tutkiskellut karttaa ja bongannut kartasta erikoismerkin, joka tarkoitti yksittäistä puuta, joka poikkeaa ympäristöstään. No sitähän piti sitten ihan käydä ihmettelemässä. Kohde osoittautui pieneksi männyksi, joka oli ilmeisen kituliaasti kasvanut. Muita mäntyjä ei näkynyt silmänkantamattomiin, joten josko tuo mänty sitten täytti nuo karttamerkin kriteerit (oli ehkä lievä pettymys jotakin suuremmoista keloa odottaneelta).
Osa 4 – Suunta Kuiville
Aamulla Madjoella telttakunnat herätti lähistöltä kuulunut riekkojen tuohtunut kotkatus. Liekö siellä rouva riekko ripittänyt myöhään baarista kotiutuvaa puolisoaan. Tilanne joka tapauksessa kuulosti eskaloituvan joukkokotkatukseen.
Aamutoimien jälkeen päivä oli mitä upein lähteä suuntaamaan rantatöyrään könyämisen jälkeen pitkään loivaan nousuun kohti Kuivia. Parin edellispäivän kilometrit ja vielä vasta vähän keventyneiden ahkioiden painoi kuului tuntuvan useampien lihaksissa. Silti pieni joukkomme eteni sujuvasti ja varmasti edessämme avartuvassa tunturimaisemassa.
Keli oli upea ja liki tuuleton. Otimme välillä ihan vain fiilistelyhetkiä nauttien näkemästämme. Tauolla vetämäni viiden minuutin rentoutusharjoitus aktivoi kuuloaistin kuuntelemaan vain ja ainoastaan hiljaisuutta. Tämä The Hetki teki hyvää itsellenikin. Näille hetkille on paikkansa.
Saapuessamme Kuivin autiotuvalle näytti siellä kovin hiljaiselle. Vain yhdet varusteet nurkassa. Kuivin tupa on muutaman vuoden vanha, mutta edelleen siellä on aistittavissa uudehkon puun tuoksu. Osa ryhmäläisistä päätti nauttia tuvan suojasta. Osa pystytti teltan tuvan lähistölle. Mieli olisi tehnyt virittää teltta kauemmaksi tuvasta omaan rauhaan, mutta koska Kuivi kuuluu Kevon luonnonpuistoon telttailu on sallittua vain merkityillä taukopaikoilla ja autiotupien läheisyydessä.
Illasta tuuli alkoi voimistumaan. Tuulta kestikin seuraavaan aamupäivään saakka.
Osa 5 – Välipäivä Kuivilla – because we worth it!
Vaelluksemme neljäntenä aamuna tuuli tuiversi. Ei enää merkkiäkään muutama tunti aiemmin bongatusta (melkein) täysikuusta. Lumi vain lensi vaakatasossa.
Välipäivän agenda oli itse kunkin osalta vapaa. Sai nukkua pitkään tai olla nukkumatta ja vain olla. Olla lomalla.
Tuvalla yöpyvät olivat kohdanneet mielenkiintoisia vaeltajia - retkitubettajista vaelluskirjailijoihin. Omassa kuplassani viihtyvänä tietenkin missasin nämä kaikki hienot kohtaamiset.
Tuulen vielä tuivertaessa osa daameista lähti kohti aurinkoa ja Fiellun putousta, osa jäi lepäilemään tuvalle ja tuulen hieman tyynnyttyä osa lähti kiipeämään kohti Kuivin huippua. Itse liityin mukaan tähän jälkimmäiseen porukkaan.
Sain Kuivin huiputukselle seurakseni ryhmäni miehet, joiden kanssa noin neljän kilometrin ylämäki matka taittuikin rattoisasti rupatellen. Ja se aurinkohan porotti!
Kävin Kuivin huipulla (641 mpy) edellisen kerran heinäkuussa 2024. Keli oli silloin tyyni ja melko lailla niin oli nytkin. Olihan se taas yksi reissun kohokohdista ihastella 360 astetta näkymiä. Ei huonot!
Lasketellessamme takaisin tuvan lähelle havaitsimme lisää väkeä valuvan Akukammin suunnasta. Kuivi lieneekin PaistutunturinThe Luirojärvi, jossa kaikki alueella liikkuvat kohtaavat
Osa 6 – Kohti tuulta ja tuiskua
Lepopäivän jälkeisenä Kuivi-yönä havahduin valon kajastukseen. Kömmin ulos teltasta ihastelemaan liki täysikuuta, tyyntä keliä, sekä läntiseltä taivaalta kajastavia pieniä revontulia! Ihana hetki.
Muutamaa tuntia myöhemmin herätessäni tuuli oli jälleen yltynyt ja hangen pinnalla irtonaisena oleva lumi lensi jälleen vaakatasossa. Tässä kohtaa otin inreachilla seuraavien tuntien sääennusteen, samalla kaivelin reittisuunnitelman ja kartan esiin. Tutkin maastonmuotoja ja mietin tuulensuuntaa sekä näkyvyyttä. Sääolosuhteet huomioiden meillä olisi edessä noin 13-14 km hiihtomatka haastavahkossa kelissä. Lähteäkkö vai ei?
Tuulen suunnan ollessa myötäinen ja maastonmuotojen ollessa maltilliset päädyin siihen, että lähdemme matkaan. Edellispäivien pitkäksi venynyt hiihtäjien jono otettiin nyt tiiviiksi ryhmäksi ja vauhti hyvin rauhalliseksi.
Myräkkäisessä kelissä näkyvyys vaihteli ensimmäisen 5 kilometrin aikana 5-50 metriin. Välillä jopa 100 metriin. Kompassi suunnalla edeten ja välillä off-line kartasta tarkistaen etenimme täsmällisesti sinne minne pitikin. Jotta energia ei loppuisi kesken söimme pikaisen termarilounaan aikamoisessa koiranilmassa. Vaakatasossa lentänyt lumi muuttui märäksi ja kastelevaksi ”jalkarätiksi”. Huonoissa olosuhteissa porukan asenne ja henki punnitaan. Täytyy todeta, ettei yhtäkään olosuhdevalitusta tai muutakaan narinaa tästä porukasta kuulunut. Upea jengi!
Iltapäivästä koiranilma alkoi hellittämään ja taivas aukeni tuoden auringon jälleen näkyviin. Tuuli pysyi edelleen. Ryhmäläisten kasvoista luin, että haastavahko sääolosuhde oli ollut ainutlaatuinen kokemus, mutta kaikesta kyllä selvitään. Pelätä ei tarvinnut.
Vaihtelevan hiihtopäivän päätteeksi saimme ihanat pitkät mäenlaskut Nilijoen rantatöyräälle, jonne pystytimme seuraavan illan leirin.
Tsietsa eli 7 – Nilijoelta Nuvvukseen
Nilijoen rannalla ilta kului kaikilla telttamajoituksessa. Päivällä kastuneet varusteet kuivuivat kuivalihan tapaan nopeasti tuulessa. Puhurista huolimatta illasta tulikin varsin nätti ja maisemathan leiripaikassamme olivat timanttiset. Iltaohjelmana hieman hassuttelimme - videoimme hyppelyitämme.
Sääennuste lupaili yönseuduksi voimistuvaa tuulta – liki 20 m/s. Puuskat siihen päälle. Tarkistelimme telttojen suunnan tuuleen nähden ja varmistellen kiinnityksiä. Illaksi kiristyvä pakkanen enteili teltoille ”betonitason" kiinnitystä. Hyvälle näytti.
Nukuin yön tulpat korvissa, joten myrskytuulen kovin pauhu kuului läpi vain vaimeasti. Kävin yöllä tarkistamassa telttojen kiinnityksiä ja tilannetta yleensäkin. Melkoisesta puhurista huolimatta kaikki hyvin. Puhuria ajatellenhan ne nuo Hillebergit, Fjällrävenit ja Haltit ovat kai vähän niin kuin suunniteltukin.
Jännä fiilis, kun maantasolla kävi kova pauhu, mutta samanaikaisesti täysikuu paistoi liki pilvettömältä taivaalta.
Uuteen ja tämän reissun viimeiseen maastoaamuun meidät toivottitervetulleeksi mikäs muu kuin auringonpaiste. Kamppeet kasaan ja suunta kohti Susi-Kiisaa.
Alkuperäinen tarkoitus oli hiihdellä harjanteita pitkin, mutta reissun parhaimpien hankiaisten osuessa kohdalle tuli muutos suunnitelmaan. Suuntasimme reittimme palsasuon kautta ja kävimme ihmettelemässä katoamassa olevia palsoja.
Paluumatkalla näimme myös ahmanjäljet ja riekkoja.
Viimeisellä lounastauolla hyvästelimme toisemme. Osa meistä jatkoi tästä jo kotiin, osa jäi vielä saunomaan ja yöpymään Susi-Kiisalle tai sen läheisyyteen.
Loppumatkan Nuvvukseen ja Susi-Kiisalle teimme Nuvvusjohkanvartta. Olipa mahtava lasketella viimeiset viisi kilometriä loivaan alamäkeen kelkkauraa pitkin.
Kiitos tsietsalaiset Sepi, Leenuska, Ieva ja Pike sekä mikkeliläisvahvistuksemme Mike. Olitte suuremmoinen ja niin huumorintajuinen vaellusporukka!
Ilo hiihdellä tällaisten tyyppien kanssa kairassa.
@geokuoriainen eli eräopas Jenny Ivalosta
kuvat Jenny Huttunen
Tunturilatu
