Muutama vuosi aikaisemmin kerhon syysviikonloppu oli Leivonmäen alueella. Kun näin alueen kartan, ensimmäinen ajatus oli: täydellinen talvikohde, kohtuullinen matka pääkaupunkiseudulta, hyvä maasto, joten kaikella tavalla helppo toteuttaa. Annetaan nyt kuitenkin ensikertalaisen kertoa oma tarina.
Juha Kelkka
NOVIISINA TALVITELTTAILEMASSA
Tunturisusiperinne velvoittaa. Toivottavasti moni meistä tunturilatulaisista mielii yhä susien upeaan rääthyyn. Yhtenä ongelmana on itse vaellusten toteuttaminen ja sopivan vaellusporukan kokoon saanti. Erityisen hankalaa tämä on tietenkin vähäjäsenisissä, harmaantuvissa kerhoissa. Minulta puuttuu talvinen tunturisusivaellus susisuorituksista. Kuin tilauksesta Kavtsi ilmoitti järjestävänsä Leivonmäen kansallispuistossa 4.–6. maaliskuuta talvivaelluksen, jossa majoitus olisi teltoissa. Tuonne täytyy päästä, se olisi mitä parhainta harjoittelua tuleviin talvivaelluksiin. Talvitelttailu oli minulle uppo-outoa. Outasuden arvoon vaadittavalla hiihtovaelluksella nukuttiin nössösti kämpissä. Liityin Facebookin Talvivaellus-ryhmään ja kyselin kokeneilta vaeltajilta vinkkejä varusteista ja hyvistä käytänteistä. Sain paljon erinomaisia neuvoja, erityiskiitos Kolbman Juhanille. Ahkion sain vuokrattua Kavtsilta, tunneliteltan Partioaitasta. Metsäsukset esiin varastosta ja tarpeeksi villasukkia huopavuorisiin kumisaappaisiin. Tavarat melontapusseihin ja suksien pohjiin piti muistaa laittaa pitokarvat, jotka kuitenkin jäivät keittiön pöydälle. Onneksi tuleva hiihtomaasto oli suhteellisen tasaista.
Olimme perillä kansallispuiston Selänpohjan parkkialuella kahden maissa perjantaina. Hiihtomatkaa ensimmäiselle yöpymispaikalle Lintuniemeen oli pari kilometriä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ahkio seurasi kiltisti perässä. Lunta oli lähes metri ja teltan aluslumen tamppaamisen jälkeen alkoi majoitteen pystyttäminen. Ulko- ja sisäteltta oli irroitettu toisistaan, ja taiteilu jäätyvin käsin tämän kettumerkin teltan kanssa otti todella aikaa. Olin hankkinut telttakepeiksi yli metrisiä oransseja aurauskeppejä, jotka 6tietenkin unohdin pätkiä kotona. Ristolla oli mukanaan rauta-sahan terä, jolla pieniminen sujui hyvin.
Ruokailun ja iltapuuhien jälkeen alkoi uni kutsua yhdeksän maissa. Pakkanen kiristyi koko ajan. Kavtsilaisilla oli kaikilla monipolttoainelämmittimet teltoissaan. Minulla ei mitään. Olisi niitäkin kuulemma vuokrattu. Enpä tuota tiennyt, en tullut kysyneeksi. Odotin kauhunsekavin tuntein hytisyttävän kylmää yötä. Yöllä oli kylmimillään -18 C. Hyvä makuualusta, untuvamakuupussi, silkkilakana ja tarpeeksi vaatetta pelastivat tilanteen. Hyvin sain nukuttua. Hengitysilmasta sisäteltan kattoon tiivistyvä, kasvoille tippuva vesi herätti pari kertaa. Aurinkolaseja ei muuten kannata jättää tyynynä käytettävän untuvatakin taskuun. Paavolla oli onneksi lainata varapokat.
Kirpeä pakkanen ja huikaiseva auringonpaiste tervehtivät heti aamutuimaan. Olin keittänyt illalla vettä termospulloihin, mikä joudutti ruuanlaittoa. Aamiainen kuitenkin viivästyi, sillä talvikaasu simahti ja puurovesi piti keittää kiehuvaksi keittokatoksessa perinteisesti puulla. Seuraavana oli ahkion pakkaaminen. Sain oivia neuvoja siitä, miten telttakaaret irroitetaan vain puoliksi ja teltta rullataan ahkion pohjalle. Sentin paksuinen koko teltan pohjan peittävä solumuovipohja oli ehdottomasti liian paksu. Muhkea käärö mahtui juuri ahkioon. Puolisenttinen pohja olisi riittänyt aivan hyvin. Läksimme hiihtämään puoli kymmenen maissa. Edessä oli noin kuuden kilometrin taaperrus Harjujärven yöpymispaikalle.
Hiihtosää oli loistava, hanki kantoi, ja matka eteni joutuisasti pitkin jäälakeuksia. Korpit ronkkuivat ja pikkukäpylinnut kipsettivät. Opiskelimme innolla nisäkkäiden jälkiä. Saukko oli näemmä seurannut joenvartta ja ilvespari edennyt määrätietoisesti järven poikki. Edessä oli metsätaival ja harjumaasto. Etsiskelimme tureikosta helpointa hiihtoreittiä. Ahkiot karahtivat välillä puihin kiinni ja kupsahtelivat nurin. Harjut hankaloittivat pitokarvattomien etenemistä. Lipsui ja luisti liian hyvin. Ei auttanut muu kuin laittaa sukset ahkioon ja sauvakävellä mäet ylös ja alas. Saavuimme leiripaikkaan kahden maissa. Rakennukset ja nuotiorakenteet olivat uusia ja taiten tehtyjä. Seinäkyltissä kerrottiin Metsähallituksen rakennuttaneen ne yhdessä Risen kanssa. Teltan pystyttäminen sujui jo rutiinilla. Ruuanlaittoa, pientä hiihtelyä lähiympäristössä, tarinointia keittokatoksessa iltapalan äärellä ja unten maille.
Viimeinen retkipäivä. Aurinko helotti pilvettömältä taivaalta ja pakkasta oli vain kahdeksan astetta. Yöunet olivat olleet pitkät ja makoisat. Jukka kutsui aamiaisen laittoon lämpimään telttaansa. Olipa luksusta. Puuroa, kiisseliä, voileipiä, kahvia ja keksejä. Kyllä näillä jaksaa. Päätimme edetä eilistä pitempää mutta tasaisempaa reittiä. Hiihdimme hissukseen puiston itäosan suoalueiden kautta ja loppumatkan järven jäällä. Tyyntä, aurinkoista ja hanki kantoi. Pidimme pienen eväs- ja valokuvaustauon lintutornin luona. Vielä lounastauko Joutsniemen nuotiopaikalla ja perillä parkkipaikalla olimme kahden maissa.
Oli upea ja opettavainen hiihtovaellus. Kiitos seurasta ja hyvistä neuvoista mahtaville reissukavereille Juhalle, Paavolle, Ristolle, Sirpalle ja Jukalle. Jospa ensi keväänä saisi lopultakin tehtyä sen Tunturisusivaelluksenkin. Jos omalla kerhollanne ei ole vaelluksia, yksi vaihtoehto on mennä rohkeasti mukaan muiden kerhojen järjestämille retkille. Siellä saa oivia neuvoja, tutustuu muihin tunturilatulaisiin ja nauttii luonnosta.
Teksti Ilkka Vatanen, Ovtsi
Tunturilatu
